Valintaohjeita kameravalvonnan hankintaan
Järjestelmän tärkein osa on tallennin, joten sen valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Viime vuosien teknisen kehityksen ansiosta on siirrytty yhä enenevissä määrin kuvan digitaaliseen tallentamiseen esim. kiintolevyille. Tänä päivänä markkinoilla on kymmeniä eri tallenninmerkkejä, joskin useat niistä ovat sisältävät samat ominaisuudet ja komposiitit, mutta ovat eri kuorissa ja varustettu eri yritysten logoilla. Siksi sisältö ratkaisee, eikä ulkonäkö, niin kuin monessa muussakin asiassa.
Tekniikan nopea kehitys on vaikuttanut sekä laitteiden ominaisuuksiin että niiden hinnoitteluun. Nykytallentimista löytyy kymmenkertaisesti ominaisuuksia, mutta niiden hinta on vain murto-osa markkinoiden ensimmäisistä tallentimista, jotka tulivat markkinoille noin 10 vuotta sitten. Nykyiset huipputallentimet pystyvät tunnistamaan tunnissa jopa yli 10 000 auton rekisterikilpeä, tunnistamaan juuri oikean ja lähettämään tiedon havainnosta eteenpäin.
Toimivassa valvontajärjestelmässä on mahdollisuus noin kahden viikon hyvälaatuiseen tallenteeseen jokaista järjestelmän kameraa kohti. Kuvamateriaalin siirtämisen helppouteen valvontaan osallistuvien työasemille tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Järjestelmän helppokäyttöisyys on yksi tehokkaan valvontajärjestelmien kulmakivistä. Vaadi järjestelmältäsi helppokäyttöisyyttä. Useat järjestelmät ovat käytettävyydeltään liian hankalia, joka johtaa aina ongelmiin.
Tiedustele järjestelmäsi toimittajalta, kuinka paljon teille tarjottua laitesovellusta on toimitettu viime kuukausien aikana. Suurten merkkien markkinoima kaksi vuotta vanha tekniikka ei välttämättä vastaa tarpeitanne parhaalla mahdollisella tavalla.
Järjestelmän tulee olla mahdollisimman dynaaminen eli joustava. Järjestelmässä käytettyjen eri valmistajien tuotteiden ja sovellusten tulee toimia saumattomasti yhteen. Dynaamisiin järjestelmiin myöhemmin tapahtuva komponenttien päivittäminen uudempiin ei tuota minkäänlaisia ongelmia.
Hyvä kuva vaati laadukkaan kameran
Mikäli halutaan hyvälaatuista kamera kuvaa tallentimille, kameravalinnoissa tulisi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin.
Uusista tallennustavoista huolimatta itse kuvaustekniikkaan pätee yhä samat lainalaisuudet; valo, matka, kohde ja sen liike. Kameroiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovatkin juovamäärä ja valontarve sekä riittävät säätöominaisuudet, jotka vastaavat tuotteiden käyttötarkoituksia. Hyvälaatuisen kameran juovamäärän tulee olla 420 – 700 juovaa. Valontarve alle 0,7 luxia. Muut kuvakennon ominaisuudet kuten kohinasuhdeen näkee parhaiten vertailemalla useiden kameroiden hämärässä lähettämää kuvaa. Tärkeintä on kuvan laatu, eikä tekniset tiedot. Valinnassa siis kannattaa suosia kameroita, joiden kuvanlaatu näyttää parhaimmalta.
Järjestelmän hankinta
Kun olet hankkimassa valvontajärjestelmää, vaadi aina eri laitteista jonkinlainen esittely, johon mahdollisimman moni voi tutustua. Esimerkiksi verkon välityksellä lähetetty reaaliaikainen valvontakamera kuva, joka kertoo järjestelmästä huomattavasti enemmän kuin kiiltävät esitteet.
Laitteistoa hankittaessa kaikkien siihen kuuluvien komponenttien tekniset tiedot ja veloitusperusteet tulisi olla eriteltyinä yksikköhinnoin. Tällöin järjestelmää on mahdollista verrata ja mahdollisesti muokata jo asennuksen aikana ja tarvittaessa sen jälkeen. Näin saadaan juuri teidän tarpeisiinne räätälöity valvontajärjestelmä.
Asennuksen ja käyttöönoton jälkeen toimittajalta tulee saada riittävä käyttökoulutus ja tuki, jotta laitteisto saadaan palvelemaan tarpeitanne parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvin suunniteluista ja rakennetusta järjestelmästä on myös hyötyä päivittäisessä käytössä, eikä pelkästään sen valvontaominaisuudessa.
Kannattaa käyttää alan ammattilaisia, joilla löytyy vuosien kokemus ja satoja toimitettuja järjestelmiä.
Laki yksityisyyden suojasta työelämässä 13.8.2004/749 (Luku 5 käsittelee kameravalvontaa)